27.06.2019

Elämme valtavassa informaatiotulvassa. Kerran uutiskirjeeseen ja kerran someen nostettu uutisesi tai blogisi tavoittaa vain murto-osan kohderyhmästäsi. Tuloksia kuitenkin odotetaan nopeasti. Suunnitelmallinen jakelu tehostaa viestisi leviämistä, mutta miksi silti sisältöjen jakelu hyvin usein unohtuu?

Syy nro. 1 Hanskat tippuvat blogin saatua viimeisen pisteensä

Erilaisten sisältöjen eli blogien, oppaiden ja videoiden tekemiseen panostetaan usein paljon aikaa ja rahaa. Kun sisältö on valmis, se pusketaan ulos ja huokaistaan. Huh! Vihdoin se on valmis. Sitten onkin kiire jo muihin hommiin. Jakelu unohtuu.

Syy nro. 2 Työkalut ja resursointi ovat puutteelliset

Yrityksellä ei ole kanavia sisällön jakamiseen tai ihmisiä tai budjettia niiden hoitamiseen. Uutiskirjejärjestelmä voi puuttua kokonaan tai somea ei hyödynnetä tehokkaasti tai monipuolisesti.

Syy nro. 3 Hyvä sisältö jaetaan vain kerran itsensä toistamisen pelossa

Kuinka monta kertaa muistat kyllästyneesi, kun yritys toistamiseen postaa jostain tietystä blogista? Väitän, että et kovin montaa kertaa. Yhtä blogia voi jakaa uudelleen ja uudelleen, kymmeniä kertoja, eri kulmilla eri kanavissa sopivasti aikataulutettuna. Ja kas! Jakelusuunnitelmasi on täynnä tavaraa, eikä postauksia tarvitse keksiä. Aina on paljon niitä, jotka eivät ole sisältöäsi vielä nähneet.

 

”Yksi tviitti elää vain noin 18 minuuttia”
Lähde: https://moz.com/blog/when-is-my-tweets-prime-of-life

 

Analytiikka kertoo totuuden

Hyvin tyypillistä on, että blogia jaetaan kerran somekanaviin ja uutiskirjeeseen. Tällöin analytiikka näyttää alla olevan kuvan kaltaista käppyrää, jota näkee hyvin usein. Flatline piippaa, sydän pysähtyy?

 

Syynä tähän kuvaan voi olla myös se, että erinomaiset sisällöt on piilotettu sivuille monen klikkauksen päähän. Sinnehän ne sitten hautautuvat ja unohtuvat helposti myös yritykseltä itseltään. Ehkä myös hakukoneoptimointi ontuu.

Tiedätkö sinä miltä sivujesi analytiikka näyttää?

Hyvä suunnittelu ja prosessin miettiminen vie aikaa alussa, mutta helpottaa työtä pitkällä aikavälillä

Sisältöjen jakelu on yleensä halpaa verrattuna sisällöntuottamiseen. Aikaa siihen toki menee, mutta hyvällä suunnitelmalla ja esimerkiksi ajastamalla postauksia someen nopeutat työtä pitkällä aikavälillä. 

Aloita näistä:

  • Mieti, mitkä kanavat ovat juuri teille ne parhaat ja mistä kannattaa aloittaa
  • Mieti, millainen prosessi sisältöjen jakeluun tulisi olla, jotta se tulisi oikeasti tehtyä.
  • Resursoi aikaa ja tekijät
  • Tee jakelusuunnitelma exceliin tai vaikka Trello-tauluun.
  • Pääasia, että aloitat jostain 🙂 

Muista, että sisältömarkkinointi tuo tuloksia vasta ajan kanssa. Lue seuraavaksi Miran blogi aiheesta.