09.08.2017

Digitaalisen maailman mediamurroksessa isoin vaaranpaikka piilee diginatiivien ja vanhemman sukupolven välisessä gäpissä – se voi joko jatkaa nykyistä kasvuaan tai pikkuhiljaa kaventua. 
– Itse kannatan jälkimmäisen vaihtoehdon tutkimista. Mahdollisuus on rohkeilla yrityksillä, uteliailla senioreilla ja molemmat päädyt tuntevilla kolmekymppisillä, jotka asettuvat televisioyleisön ja diginatiivien väliin, kertoo Tubeconin osaperustaja ja toimitusjohtaja Risto Kuulasmaa.  

Television suurin kohderyhmä on tällä hetkellä yli 45-vuotiaat. On selvää, että televisio tulee palvelemaan tätä yleisöä aina elämän ehtoopuolelle. Samaan aikaan perinteistä mediaa rikastuttamaan on noussut tubettajien ja sometähtien esiinmarssi. Huolimatta tubettajien sadoista tuhansista seuraajista, ilmiö kehittyy vieläkin osittain tutkan alla.

YouTuben suosituimpien kanavien ja tähtien ympärillä toimii yli 20 miljardin dollarin teollinen toimiala. Siksi onkin huolestuttavaa, jos ei ole lainkaan kiinnostunut siitä.

Vasta viimeisten vuosien aikana tubettaminen on herättänyt myös suuren yleisön huomion. Eikä ihme, moni Suomen suosituimmista tubettajista on tuplannut tilaajamääränsä edellisen kolmen vuoden aikana vuosittain. 13-19 vuotiaiden suomalaisten nuorten seuratuimmat idolit ovat tubettajia. Ammattimaisillä tähtitubettajilla on satoja tuhansia tilaajia ja yleisöt kasvavat jatkuvasti. Se jo pelkästään kertoo, että kyseessä on pysyvä ilmiö ja että video formaattina jatkaa kasvuaan.

– Tubeconissa näemme, että koko ajan nuorempi yleisö kiinnostuu tubettamisesta. Uskon, että Tubeconissa nähdään jatkossa myös vanhempia tubettajia. Jenkeissä suosituimmat ja tunnetuimmat tubettajat ovat varttuneempia tähtiä.

YouTuben tähtien ympärillä toimii yli 20 mrd. $$$ bisnes. On huolestuttavaa, jos se ei kiinnosta.Click To Tweet

Myös yritysmaailma herää tubettamisen mahdollisuuksiin

On ollut ilo huomata, miten myös yritykset heräävät yksi toisensa jälkeen tubettamisen ja videomarkkinoinnin potentiaaliin. Suomessa Tubecon on tehnyt nelivuotisen olemassaolonsa aikana yhteistyötä yli 60 brändin kanssa. Se tarkoittaa, että edelläkävijät ovat löytäneet tapahtuman ja kohderyhmän hyvin.

Esimerkiksi OP on tänä vuonna yksi Suomen Tubeconin pääyhteistyökumppaneista. OP:n kanssa Suomen Tubecon on tehnyt yhteistyöstä pitkin vuotta. Tubettamiseen on syvennytty OP:n johtoryhmää myöden ja Tubeconin fanitapaamiset ovat saaneet massat liikkeelle. Lohjan pankissa oltiin ihmeissään, kun paikalle paukki Tubeconin tapahtumaan yli 1 500 nuorta tapaamaan idoleitaan.

Toinen hyvä esimerkki on Silja Line, joka on niin ikään Tubeconin pääyhteistyökumppani tänä vuonna. Yhteistyön alussa Tubecon vei kädestä pitäen tubettajia opettamaan Silja Linen henkilöstöä vloggaamaan. Ensimmäisenä innostui viestintäjohtaja ja siitä vloggaaminen on levinnyt koko organisaatioon. Vloggaamisesta syntyi Silja Linelle ilahduttava systeeminen muutos ja uusi kommunikointikulttuuri.

#Vloggaaminen ja #tubettaminen synnyttävät yritykseen täysin uudenlaisen viestintäkulttuurin. #somefiClick To Tweet

Näillä vinkeillä pääset tubettamisessa reippaasti alkuun

Mediamaailma muuttuu todella nopeasti, ihan jokaisen tulisi pysyä uteliaana ja valmiina oppimaan uutta. Vaarallisempaa on jäädä paikalleen kuin kokeilla rohkeasti uutta. Tässä muutama vinkki, joilla pääsee tubettamisessa alkuun.

1.      Pyri luonnollisuuteen ja sujuvuuteen

Tubettaminen ja vloggaaminen tarkoittavat sisällöntuottamista uuteen formaattiin, jossa television lainalaisuudet eivät enää päde. Kaikkein tärkeintä on luoda suora yhteys katsojaan ja olla luonnollinen, sillä tubettamisen idea on samastumispinnan luominen vertaiskohderyhmälle. Videoiden aiheeksi kannattaa valita se, mitä kohtaan kokee suurta henkilökohtaista intohimoa, esimerkiksi tärkeä harrastus. Tubettamisen suosituimmat genret ovat vloggaaminen, pelaaminen sekä muoti ja kauneus.

2.      Rohkeasti epämukavuusalueelle – Laita itsesi likoon

Vlogatessa ensimmäiset 20 videota saattavat olla ihan täyttä tuubaa ja vasta sitten löytyy oma juttu ja tyyli. Tubettamisessa ei haittaa, vaikka ilmaisu ei ole heti alkuun täysin kiillotettu ja viimeistelty. Rosoisuus ja kotikutoisuus kuuluvat lajin luonteeseen ja ne tuovat videoihin inhimillisyyttä, joka luo jälleen samastumispintaa yleisölle. Kannattaa tutkia niin aloittelevia vloggaajia kuin suurten tähtien kanavia, Suomessa ja maailmalla.

3.      Löysää kontrollia

Tubettaminen on ennen kaikkea hauskaa. Liika mailan puristaminen karkottaa yleisön. Huumori tarttuu, mutta sinne asti päästään yleensä vasta löysäämällä kontrollia ja kokeilemalla rohkeasti epätyypillistä ilmaisua. Hyvä esimerkki huumorin voimasta oli Helenin ja Andre Wikströmin tähdittämä branded content -tyyppinen Yrjö. Episodeina videot olivat vielä hyvin tv:n omaisia, mutta someyleisö otti konseptin omakseen. Helen näytti, että brändit voivat ottaa rennommin.

4.      Kokeilemalla onnistut

Tubettamisessa kaikkein tärkeintä on rohkea kokeilemisen asenne. Toki alan ammattilaisilla 90 % onnistumisista on tarkan suunnittelutyön ja editoinnin tulosta, mutta alkuun kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan. Pyri alusta alkaen vuorovaikutukseen, kerää palautetta ja tee sisältöjä dialogissa yleisön kanssa.

P.S. Pienellä kynnyksellä videon tekemistä voi harjoitella myös instastroriesissa tai snapchatissa, jos ei heti uskalla vlogia tehdä. Oman kanavan voi harjoittelun jälkeen perustaa helposti YouTubeen. Kännykän kameralla pääsee hyvin alkuun.

Ensimmäiset vlogit voi kuvata vaikka kännykällä. Tärkeintä on kokeilla! #TubeconFi #aikuistubettajatClick To Tweet

Mikä Tubecon?

Tubecon on tubettajien ja fanien kohtaamispaikka ja alan vuotuinen päätapahtuma. Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään Hartwall Areenalla tänä vuonna 12-13. elokuuta. Monipuolista ohjelmaa on tarjolla faneille, tubettajille itselleen sekä nuorten fanien vanhemmille.

Tubecon sai alkunsa vuonna 2014 kun suomalaiset tubettajat halusivat tavata faninsa. Tapahtuma on kasvanut voimakkaasti, viime vuonna Helsingin Tubeconissa kävi yhteensä 19 000 vierasta.

Tubecon kansainvälistyy parhaillaan, Tubeconeissa vieraili viime vuonna yhteensä yli 37 000 kävijää Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa

Tubettajat ovat tärkeässä roolissa tapahtumien sisällöntuotannossa. Alusta lähtien tapahtuma on järjestetty tubettajin omilla ehdoilla. Neutraali Tubecon palvelee ennen kaikkea tubettajien yhteisöä ja koko kasvavaa toimialaa.

Helsingin Tubeconin järjestää Suomen Tubetapahtumat Oy, jonka suurin yksittäinen omistaja on tubettajien oma yhdistys Tubecon ry. Tubeconit luodaan fasilitointiperiaatteella, Tubecon vastaa formaatista, luo tekemisen raamit, vastaa tapahtuman turvallisuudesta ja hallinnoi tapahtuman mahdollistavan sponsorimyynnin. Nuorille on vapaat kädet suunnitella tapahtuman sisällöt workshopeissa ja työryhmissä. Tubeconin tehtävä on mahdollistaa uuden kulttuurin ja tekijöiden esiinmarssi. Vuosittain uudistuva tapahtuma on aina ajankohtainen ja yllättävä.

Tubeconin yhteydessä järjestetään myös Tubecon Industry Day, joka kerää videon, median ja markkinoinnin ammattilaiset yhteen 11. elokuuta Hartwall Areenalle. Luvassa on jälleen mielenkiintoisia puhujia maailman huipulta. Industry dayhin tullaan oppimaan, inspiroitumaan, verkostoitumaan ja tekemään uutta bisnestä. Tänä vuonna ohjelma on suunniteltu mahdollisimman käytännönläheiseksi ja osallistujat saavat päivästä mukaan konkreettisia työkaluja.

Tubeconille on kova kysyntä myös kansainvälisesti. Tavoitteena on laajentaa liiketoiminta seuraavan vuoden aikana Suomen, Ruotsin ja Espanjan lisäksi vähintään viiteen uuteen maahan ja laajentaa Tubeconin medialiiketoimintaa.
Kansainvälistymisen rahoitus tehdään yhteisölliselle tyylille uskollisena, Tubeconin rahoituskierros toteutetaan crowdfundingina. Tubeconista on syntymässä uuden ajan kotimainen vientituote ja sen joukkorahoitukseen ja tarinaan voi liittyä mukaan elokuussa Invesdorin joukkorahtoitusalustalla.

Lue lisää:

Tapaat Risto Kuulasmaan strategiseen markkinointiin keskittyvässä #Superpäivässä – tervetuloa mukaan tapahtumaamme 14.9. Helsinkiin!

Strategisen markkinoinnin #Superpäivä kokoaa yhteen torstaina 14.9. Helsinkiin sisältömarkkinoinnin ykköstekijät. Tapaat tapahtumassa kymmeniä markkinoijia ja myyjiä erilaisista lähtökohdista. Puhujiksi nousevat Risto Kuulasmaan lisäksi markkinoinnin professori Pekka Mattila, myynnin yliopettaja Pia Hautamäki,  ja näkemykselliset johtajat mm. Vapolta ja Nesteeltä. Ilmoittautuneiden joukossa on edustusta niin julkishallinnosta, valmistavasta teollisuudestaenergiatoimialalta, it-maailmasta kuin asiantuntijapalveluita tarjoavasta kasvuyrityksestäkin. Tutustu tapahtuman antiin ja ilmoittaudu mukaamme verkostoitumaan ja oppimaan!